Pesän rakennusta ja valeraskaus

Eilen oli juhannusaatto ja kävimme mummilassa grillailemassa. Kun palasimme, kotona odotti hämmentävä näky. Asunto oli täynnä karvoja. Karvat olivat lähinnä Aamusta, mutta myös Viuhtin karvoja näkyi. Aamu tuli vastaan mieletön karvatuppo suussa. Olimme aika kauhistuneita kun huomasimme, että Aamun rinta oli aivan karvaton! Suljin Aamun häkkiinsä, missä sillä on pesäkoppi ja sinne se sitten alkoi karvaa viedä.

Kuva otettiin illalla. Seuraavana aamuna koko rinta ja osa vatsaakin oli paljas.

Toki ymmärsimme, että kyseessä on tyttökanien riesa, valeraskaus, joka saattaa mennä aika mahdottomaksi. Tiedän, että karvat kasvavat takaisin, mutta suolitukoksen mahdollisuus aina pelottaa. Aamulla on kerran ollut tukos, joka saatiin onneksi hoidettua ananasmehulla ja parafiiniöljyllä.

Juhannusaamuna ajattelin tilanteen rauhoittuneen ja päästin kanit vapaaksi asuntoon. Aamu kipitti heti Viuhtin luo ja alkoi nyhtämään karvaa sen peffasta! Kuinka röyhkeää! Erotin kanit ja koska Aamu alkoi taas nyhtämään itsestään karvatolloa, pistin sen takaisin häkkiin. Pesäkopissa se sitten lymyilikin, vaikka yleensä ei siellä edes ruukaa käydä.

Pupu ei päästänyt suussa olevista karvoistaan millään irti.

Siirsin hieman pesäkoppia, poikaset vain puuttuivat.

Myöhemmin päivällä päästin Aamun häkistä ja sen jälkeen tilanne on rauhoittunut karvan nyppimisen ja pesän rakentamisen osalta. Sen sijaan kanit aloittivat hurjan peuhaamisen. Vuorotellen astuivat toisiaan, sitten rötköttivät pitkällään ja ajoivat toisiaan takaa. Rallia jatkuu edelleen, vaikka kello käy puolta yötä. Taisi siis pesähommat unohtua tältä erää. Toivotaan niin.

Ensi viikolla otan yhteyttä eläinklinikalle. Olen jo aiemmin kysellyt sterilaation hintoja, mutta nyt on parasta ryhtyä tuumasta toimeen. Ei näin rajut ja usein toistuvat valeraskaudet voi olla Aamulle, eikä myöskään Viuhtille hyväksi.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muistojen havinaa...

Myös meidän mustavalkoinen Riitta-kani muutamia kertoja joutui pesänrakennusvietin viemäksi. Tämä tapahtui vain jos Ritu sattui olemaan ulkona. Se alkoi kaivaa määrätietoisesti todella pitkää tunnelia. Kun kolo oli vihdoin saatu valmiiksi, se kantoi sinne heinää ja kankaan palasia, joita leikkelin sen jälkeen kun pupu yritti repiä pöytäliinan mukaansa koloon. Kun kolo oli sisustettu, alkoi pitkällinen kolon täyttö. Ritu työnsi kaiken kaivamansa maan (jota oli paljon) takaisin monttuun kuin puskutraktori, käyttäen valtaisaa leukapussia apuna. Kun kolo oli täytetty, kaikki palautui normaaliksi. Aivan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Riitta-kani kantaa pehmusteita pesään.